Kadut, tiet ja yleiset alueet
Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty.
Kunta huolehtii hylättyjen ja kunnossapitoa haittaavien ajoneuvojen siirtämisestä hallitsemiltaan yleisiltä alueilta.
Kuntalaiset voivat tehdä yleisellä alueella olevasta hylätystä ajoneuvosta tai romuajoneuvosta ilmoituksen tekniseen toimistoon. Ajoneuvolle annettava siirtokehotusaika on 14 vuorokautta.
Kiinteistön alueelle hylätty auto
Isännöitsijän tai kiinteistön omistajan pyynnöstä kunta huolehtii myös yksityisen kiinteistönalueelle hylätyn ajoneuvon siirrosta.
Taloyhtiön alueelle hylätyistä ajoneuvoista voi isännöitsijä tehdä virka-apupyynnön. Ilmoitukseen on merkittävä tiedot ajoneuvosta ja sijainnista mahdollisimman tarkasti.
Säilytys ja romuttaminen
Kunta säilyttää siirrettyjä ajoneuvoja varastoalueella, jona aikana omistaja voi lunastaa ajoneuvon. Kun ajoneuvon omistus on siirtynyt kunnalle määräajan umpeuduttua, ajoneuvo toimitetaan valtuutetulle kerääjälle.
Ajoneuvot ovat lunastettavissa virka-aikana 30 päivän kuluessa kuuluttamispäivästä lukien, minkä jälkeen noutamatta jätettyjen ajoneuvojen omistusoikeus siirtyy Hämeenkyrön kunnalle. Oikeus ajoneuvoon on noudettaessa selvitettävä.
Yleisten teiden alueelle hylätty auto
Yleisten teiden osalta hylätyistä ajoneuvoista vastaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus). Havainnon yleiselle tielle hylätystä ajoneuvosta voi ilmoittaa joko puhelimitse Tienkäyttäjän linjalle 0200 2100 (24 h vuorokaudessa, pvm) tai sähköisen palauteväylän kautta (palautteet käsitellään arkipäivisin).
Romuautosta eroon ilmaiseksi
Autonomistaja voi toimittaa ajoneuvonsa romutettavaksi mihin tahansa autonvalmistajien ja maahantuojien valtuuttamaan viralliseen vastaanottopisteeseen. Ajoneuvon hävittäminen on auton omistajalle maksutonta ja ajoneuvosta annetaan omistajalle romutustodistus, joka on edellytys ajoneuvon poistamiseksi ajoneuvorekisteristä.
Tieliikennelaki
Laissa kerrotaan ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä. Laki kokonaisuudessaan löytyy Finlex-tietokannasta.
Ota yhteyttä
Edellinen Kunnossa- ja puhtaanapito Seuraava Siirtokehoituksen saaneet ajoneuvot