Päätöksenteko
Hämeenkyrön kunnassa sinulla on monenlaisia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan sekä kehittämiseen.
Osallisuus on halua ja mahdollisuutta päättää ja vaikuttaa. Se on nähdyksi, kuulluksi, arvostetuksi ja ymmärretyksi tulemista. Osallisuus ehkäisee syrjäytymistä ja antaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta. Se on aktiivista toimintaa eli yhteisiin asioihin vaikuttamista.
Osallistumis- ja vaikuttamiskeinoja
Alla on lueteltuna esimerkkeinä erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja, joiden kautta voit saada tietoa ajankohtaisista asioista, osallistua itseäsi ja lähiympäristöäsi koskevan toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä osallistua päätöksentekoon. Keinot voivat olla paikallisia, Hämeenkyröä koskevia tai valtakunnallisia.
- Anna palautetta kunnan toiminnasta.
- Asetu ehdolle vaaleissa.
- Kunnan jäsenellä on yleensä oikeus hakea muutosta kunnallishallinnossa tehtyihin päätöksiin.
- Lähde mukaan Hämeenkyrössä toimivien yhdistysten toimintaan.
- Osallistu Hämeenkyrössä järjestettäviin tapahtumiin ja infoihin.
- Ota yhteyttä luottamushenkilöihin.
- Seuraa Hämeenkyrön kunnan tuoreita tunnelmia, uutisia ja ajankohtaisia asioita sosiaalisessa mediassa.
- Seuraa kunnan toimielinten käsittelyyn tulevia asioita esityslistoista ja pöytäkirjoista.
- Tee kansalaisaloite tai allekirjoita toisen tekemä aloite. Äänioikeutetut Suomen kansalaiset voivat tehdä kansalaisaloitteen, jolla voi vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön.
- Tee kuntalaisaloite Hämeenkyrön kunnan toiminnasta tai allekirjoita toisen tekemä aloite. Kuntalaisaloitteen voi tehdä yksittäinen kunnan jäsen tai useampi jäsen yhdessä.
- Vastaa kunnan tekemiin kyselyihin.
- Äänestä vaaleissa.
Kuntalaisaloite
Kunnan asukkaalla tai asukasryhmällä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Kuntalaki takaa kuntalaisille oikeuden tehdä kunnalle aloite, joka koskettaa kunnan toimintaa.
Kuntalaisaloite.fi -sivulla voi tehdä aloitteen, katsoa muiden tekemiä aloitteita ja allekirjoittaa niitä. Kuntalaisaloitteella on oltava merkitystä laajemmin kuin vain aloitteen tekijälle itselleen. Kun kuntalaisaloitteen tekijänä on kaksi prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista, se on käsiteltävä kuuden kuukauden kuluessa kunnanvaltuustossa.