Yrityskyselyiden tulokset

Kunta on saanut arvokasta palautetta alueen yrittäjiltä Yrittäjien kuntabarometrin sekä kunnan oman yrittäjäkyselyn kautta. Vastauksista saamme tärkeää tietoa palveluiden ja toimintatapojen kehittämiseen sekä kunnan strategiatyön tueksi.

Kuntabarometriin saatiin yhteensä 43 vastausta ja kunnan omaan yrittäjäkyselyyn 29 vastausta. Vastausmäärää olisi toivottu vielä suuremmaksi.

Kuntabarometrissä kunnan toimintaa arvioitiin numeerisesti, kun taas kunnan omassa kyselyssä yrittäjät pystyivät antamaan sanallista palautetta. Näistä vastauksista on saatu konkreettisia kehittämisehdotuksia.

Kehittämiskohteita

Palautteissa korostui tarve kehittää viestintää, sillä kaikille kunnan yrityksille tarjoamat palvelut eivät ole tuttuja. Lisäksi esimerkiksi hankintoihin liittyvät käytännöt nousivat esiin kehittämiskohteena. Kunta vastaa tähän järjestämällä hankinta-aiheisen tilaisuuden sen jälkeen, kun seuraavan vuoden talousarvio on hyväksytty. Tilaisuudesta on tarkoitus tehdä vuosittainen. Tarkemmin kehittämistarpeisiin pureudutaan syksyn aikana.

Positiivista palautetta

Yrittäjät pitävät erityisen tärkeänä alkavien yrittäjien palveluiden toimivuutta, ja näistä saatiin hyvää palautetta. Positiivista palautetta annettiin molemmissa kyselyissä myös muun muassa lupapalveluista. Myös infra ja liikenneyhteydet mainittiin pääsääntöisesti toimivina.

Omassa kyselyssä kunnan aktiivinen yhteydenpito yrityksiin sai kiitosta, toisaalta se nousi esiin myös yhtenä kehittämiskohteena.

Yrityskäyntejä jatketaan eri kokoonpanoilla, ja yrittäjät voivat edelleen kutsua kunnan edustajia vierailulle.

Tulosten hyödyntäminen

Kyselyn tuloksia hyödynnetään kunnan strategiatyössä, ja sanallinen palaute käsitellään niillä palvelualueilla, joita se koskee. Tulokset käydään läpi kunnanhallituksen, elinkeinopoliittisen työryhmän ja paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa.
Lisäksi vastaukset otetaan huomioon tulevien yritystapahtumien ja koulutusten suunnittelussa.

Kiitämme lämpimästi kaikkia kyselyihin vastanneita yrittäjiä!