Hyvinvointikysely

Hämeenkyrön kunta kerää tietoa kuntalaisten ja kunnassa vierailevien hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tietoa kerätään sähköisellä hyvinvointikyselyllä, johon vastaaminen vie aikaa noin 10 minuuttia. Hyvinvointikyselyssä käsiteltäviä teemoja ovat elämänlaatu ja hyvinvointi, harrastaminen ja vapaa-aika, elintavat sekä kunnan toiminta.

Kyselyllä kerätään tietoa Hämeenkyrön päätöksenteon tueksi. Hyvinvointikyselyn tuloksia hyödynnetään lakisääteisten hyvinvointikertomuksen ja hyvinvointisuunnitelman laatimisessa. Hyvinvointikertomuksen tarkoitus on raportoida kuntalaisten kokemuksia elinoloista, hyvinvoinnista ja terveyden kehittämisestä kuluneen valtuustokauden ajalta. Vastaavasti hyvinvointisuunnitelmalla pyritään löytämään tehokkaita keinoja näiden teemojen parantamiseen tulevalla valtuustokaudella. Kyselyvastauksia hyödynnetään myös muun päätöksenteon ja kehittämisen tukena.

Kysely toteuttaa kuntastrategian mukaista osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämistä. Yksi kunnan keskeisistä tehtävistä on kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana lakisääteisiä tehtäviä. Kyselyn tulosten avulla kunnan resursseja voidaan painottaa entistä paremmin kuntalaisten tarpeiden mukaisesti. Tiukentuvassa talousympäristössä on tärkeää kohdentaa resursseja tehokkaasti ja oikea-aikaisesti. Aiemman, vuoden 2020 kyselyn tulosten perusteella Hämeenkyrössä mm. on parannettu omaehtoisen liikkumisen edellytyksiä ja kehitetty yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa.

Kyselyyn toivotaan runsaasti vastauksia Hämeenkyrön asukkailta sekä Hämeenkyrössä vierailevilta ja aikaa viettäviltä henkilöistä. Vastaamalla voit vaikuttaa ja olla mukana entistä parempivointisen ja elinvoimaisemman Hämeenkyrön rakentamisessa. Kaivatessasi apua kyselyyn vastaamisessa, olet tervetullut Hämeenkyrön kirjastossa järjestettävään digineuvontaan keskiviikkoisin klo 11–15. Kyselyn lopussa vastaajalla on mahdollisuus osallistua halutessaan arvontaan, jossa arvotaan osallistuneiden kesken Hämeenkyrö-tuotteita.

Kyselyyn voi vastata 9.3. mennessä.