Hämeenkyrö mukana Rauhankukka-kampanjassa

Kotkan kaupunki on käynnistänyt Operaatio Rauhankukka -kampanjan ja haastanut mukaan kaikki Suomen kunnat. Haasteessaan Kotkan kaupunki esittää, että mukaan lähtevät toimijat jakaisivat auringonkukansiemeniä yhteisöissään ja verkostoissaan. Auringonkukka on rauhan symboli. Operaation tavoitteena on rauhan ja ystävyyden, eri taustaisten ihmisten kohtaamisten, vuoropuhelun ja yhteistyön edistäminen, symbolisella ja konkreettisella tavalla.

Hämeenkyrössä on lähdetty innolla mukaan Rauhankukka-kampanjaan Katariina Pylsyn valtuustoaloitteen innoittamana ja kunta on jo kylvänyt auringonkukkaa kunnan omistuksessa oleville alueille ja sopivia alueita kartoitetaan lisää. Syksyllä kunnan alueille istutetut auringonkukat ovat kuntalaisten vapaasti poimittavissa. Kunnassa Rauhankukka -kampanjaa koordinoivat elinympäristöpalvelut. Elinympäristöpalveluiden väki haluaa haastaa mukaan kylvämään ja kasvattamaan kunnan eri yksiköt, kunnan alueella toimivat yritykset, yhteisöt sekä kuntalaiset.

Kampanjan vauhdittamiseksi voivat 6.6. alkaen kuntalaiset noutaa auringonkukan siemeniä kirjastolta. Toivottavasti auringonkukkia nähdään niin päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin kotipihoissa ja parvekkeillakin.

Hämeenkyrön kunta haluaa haastaa, oman kunnan toimijoiden lisäksi, mukaan Rauhankukka-kampanjaan ja auringonkukkia istuttamaan kaikki Pirkanmaan kunnat.

Lisätietoja
Ritva Asula-Myllynen
p. 050 68294
ritva.asula-myllynen@hameenkyro.fi