Kuvassa maalaismaisemaa

Poikkeaminen ja erillinen sijoittamislupa

Ohjeita poikkeamisluvan tai erillisen sijoittamisluvan hakijalle

Poikkeamislupaa tarvitaan ennen rakentamislupaa, jos poiketaan yleiskaavan, asemakaavan tai rakennusjärjestyksen määräyksistä tai jos rakennetaan kaavoittamattomalle ranta-alueelle.

Sijoittamisen edellytykset (entinen suunnittelutarveratkaisu) tutkitaan pääsääntöisesti rakentamisluvan yhteydessä. Hakija voi hakea erillistä sijoittamislupaa, jos haluaa esimerkiksi varmistaa rakentamisen sijoittamisen mahdollisuuden rakennuspaikalle ennen rakentamislupavaiheen kuluihin sitoutumista.

Rakennusvalvonta ratkaisee tarvitaanko rakentamislupaa varten elinympäristölautakunnan lupajaoston myöntämä poikkeamislupa. Ota ensin yhteyttä rakennusvalvontaan ja varmista asiat hyvissä ajoin etukäteen.

Ota yhteyttä

rakennustarkastaja

Hannu Suoniemi

050 512 3827

Poikkeamislupaa ja erillistä sijoittamislupaa haetaan Lupapisteessä. Lupapisteeseen kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Ennen hakemuksen tekemistä kannattaa kertoa hankkeestaan Lupapisteen Neuvonta-kanavalla, jolloin viranomaiset voivat ottaa kantaa esimerkiksi lupahakemuksen etenemismahdollisuuteen ja tarvittaviin dokumentteihin.

Lupahakemusta täytettäessä kannattaa varmistaa, että heti alussa tulee valituksi oikea lupatyyppi. Hakemuslomake kertoo, mitä tietoja ja liitteitä tarvitaan. Hakemuksen voi laittaa vireille, vaikka osa liitteistä vielä puuttuisi. Lupahakemuksen keskustelupalstalla hakija voi kysyä neuvoja ja käsittelevä viranomainen voi esittää lisäkysymyksiä ja pyytää puuttuvia liitteitä.

Mikäli Lupapisteen käyttö ei ole mahdollista, voit kysyä lisätietoja kaavoitus@hameenkyro.fi

Poikkeustapauksissa on mahdollista hakea lupaa paperilomakkeella.

Hakemuksessa ja liitteissä huomioitavaa

Hakija

Poikkeamislupaa tai erillistä sijoittamislupaa hakee rakennuspaikan omistaja tai haltija. Kaikki kyseisen kiinteistön omistajat kirjautuvat Lupapisteeseen ja merkitsevät tietonsa kohtaan Osapuolet -> Hakija. Hakija voi myös käyttää valtakirjaa, joka liitetään hakemukseen.

Todistus hallintaoikeudesta

Rakennuspaikan hallintaoikeus todistetaan joillakin seuraavista asiakirjoista: lainhuutotodistus (ei 6 kk vanhempi), kauppakirjan jäljennös ja vuokrasopimusjäljennös tai muu vastaava asiakirjajäljennös. Jäljennös tulee olla oikeaksi todistettu. 

Lainhuutotodistus tilataan Maanmittauslaitokselta.

Ympäristökartta

Ympäristökartassa esitetään rakennuspaikan sijainti. Kunta laatii hakemukseen ympäristökartan.

Asemapiirros

Asemapiirros esitetään pääsääntöisesti mittakaavassa 1:500. Poikkeamislupaa tai erillistä sijoittamislupaa haettaessa asemapiirroksen ei tarvitse olla ammattilaisen laatima, mutta siinä tulee yksiselitteisesti esittää seuraavat asiat:

  • Kiinteistön rajat, tilan ja naapuritilojen rekisterinumerot, mahdolliset kaavamerkinnät, pohjoissuuntanuoli. 
  • Rakennukset nimettyinä; uudet, vanhat ja purettavat rakennukset eri merkinnöin sekä naapurin rakennukset, jotka sijaitsevat 10 metriä lähempänä rakennettavaa rakennusta (asemakaava-alueella 6 metrin etäisyydellä).
  • Rakennusten kerrosluvut ja kerrosalat. Uuden rakennuksen kerrosala voi olla arvio.
  • Uuden rakennuksen päämitat sekä etäisyys lähimmistä kiinteistön rajoista ja muista rakennuksista.
  • Minimietäisyys naapurin rajasta rakentamiseen on 5 m (asemakaava-alueella 4 m) sekä etäisyys maantien keskilinjasta 20 m ja yksityistien keskilinjasta 12 m. 
  • Rantapaikoilla etäisyys rantaan ja rantaviivan pituus.
  • Pihamaan järjestelyt, tonttitiet ja liittymä rakennuspaikalle, lisäksi tarpeen mukaan esim. säilytettävät/ istutettavat puut.
  • Maasto ja korkeussuhteet.
  • Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän paikka, jos ei olla viemärin toiminta-alueella, sekä selvitys talousveden saannista ja tarvittaessa kaivon paikka.
  • Rakennuspaikka voidaan esittää osittain tai mittakaavassa 1:1000, jos rakennuspaikkana on suurehko tila. 

Tieliittymä

Liittymä maantielle

Jos rakennuspaikka liittyy valtion maantiehen, tarvitaan uudelle liittymälle tai vanhan liittymän käyttötarkoituksen muutokselle lupa ELY:stä. Asia kannattaa selvittää ajoissa, sillä rakennuslupaa ei voida myötää ilman liittymälupaa.

Kun rakennettava kiinteistö rajoittuu maantiehen, tulee ELY-keskusta kuulla naapurina. Lausunnossaan ELY ottaa kantaa myös liittymäluvan mahdollisuuteen. Varsinainen liittymälupa haetaan vasta, kun suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamislupa on saatu. ELY:n naapurinkuulemislausunto tulee liittää lupahakemukseen.

Myös kauempana tiestä sijaitsevalla kiinteistöllä saatetaan tarvita ELY:n lausunto, jos esimerkiksi maantieliittymän käyttö merkittävästi lisääntyy tai muuttuu.

Liittymä yksityistielle

Jos rakennuspaikka liittyy yksityistiehen, tulee liittymän mahdollisuus selvittää tiekunnalta. Jos rakentaminen sijoittuu alle 12 metrin etäisyydelle yksityistien keskilinjasta, tarvitaan tiekunnalta kirjallinen suostumus.

Naapurien kuuleminen

Hakija kuulee naapurit

Lupapisteen kohdassa Lausunnot kunta merkitsee kuultavat naapurit. Hakija voi kuulla naapurit kutsumalla heidät sähköpostilla Lupapisteeseen, jossa naapurit pääsevät antamaan kommenttinsa vahvan tunnistautumisen jälkeen.

Jos kuuleminen Lupapisteen kautta ei onnistu, hakija voi kuulla naapurit myös seuraavasti:

  • Tulosta hakemus ja liitteet Lupapisteestä.
  • Anna naapureille nähtäväksi hakemus liitteineen sekä kuulemislomake.
  • Pyydä naapurien allekirjoitukset sekä lomakkeeseen että asemapiirrokseen, jossa lisättynä teksti: ”Olemme tutustuneet poikkeamisluvan / erillisen sijoittamisluvan suunnitelmiin pvm.  ja meillä ei ole huomautettavaa hankkeesta.” Naapurikiinteistöjen kaikki omistajat allekirjoittavat molemmat asiakirjat.
  • Skannaa naapurien allekirjoittama lomake ja asemapiirros ja liitä Lupapisteeseen kohtaan Naapurin kuuleminen.
  • Jos naapuri tekee muistutuksen hankkeesta, tulee se kirjoittaa erilliselle A4 paperille ja liittää hakemukseen.

Kunta kuulee naapurit

Hakijan pyynnöstä kunta voi kuulla naapurit, jolloin hakija ruksaa kyseisen kohdan Lupapisteen Lausunnot-välilehdellä. Jos hakija haluaa, että kunta kuulee vain osan naapureista, se ilmoitetaan hakemuksen keskustelupalstalla.

Kunnan suorittama naapurikuuleminen maksaa 140 €/ naapuri. Vähäisen hankkeen tai omakotitalon ja asumiseen liittyvän talousrakennuksen osalta maksu on 70 €/ naapuri. Kunta varaa naapureille vähintään 7 vrk aikaa esittää muistutuksensa hakemuksesta. Lisäksi varataan postin kulkuun 7 vrk. Jos hankkeella on huomattavaa vaikutusta naapureita kauempana olevien asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin, hakemuksesta kuulutetaan kunnan toimesta kunnan ilmoitustaululla ja ilmoitetaan paikallislehdessä. Lehtikuulutus maksaa hakijalle todellisten kuuluttamis- ja ilmoituskulujen mukaan.

Päätös

Hämeenkyrön Elinympäristölautakunnan lupajaoston päätös toimitetaan luvan hakijalle. Päätös on lainvoimainen vasta valitusajan päätyttyä. Kunta tilaa lainvoimaisuustodistuksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta ja postittaa sen hakijalle. Yleensä lainvoimaisuustodistuksen saaminen kestää noin 1,5 kk lupajaoston päätöksestä.

Poikkeamislupa maksaa 800 €. Erillisen sijoittamisluvan maksu määräytyy hankkeen sijainnin ja laajuuden mukaan. Esimerkiksi 200 k-m2 omakotitalon sijoittamislupa maksaa haja-asutusalueella 680 € ja suunnittelutarvealueella 884 €.

Lisätietoja Lupapisteen Neuvonta-palstalla tai kaavoitus@hameenkyro.fi.