Osallistu Hämeenkyrön matkaketjukyselyyn 5.10.2023 mennessä ja ole mukana kehittämässä joukkoliikennepalvelujamme

Hämeenkyrön kunta haluaa parantaa liikennejärjestelmää ja tehdä siitä entistä sujuvampaa ja ympäristöystävällisempää. Kuntalaiset toivovat parempia joukkoliikennepalveluja mutta toisaalta jotkut vuorot ovat lähes tyhjiä, jotkut hyvin ruuhkaisia. Tarvitsemme tietoa suunnittelua varten.  Tätä varten pyydämme, että osallistuisit tähän kyselyyn, jossa tarkastellaan työ-, koulu-, vapaa-ajan harrastus- sekä kauppa-/ostosmatkojen sujuvuutta sekä liikkumiseen liittyviä tarpeitasi. Vastaamalla kyselyyn voit auttaa kuntaa kehittämään liikenteen sujuvuutta. Juuri sinun vastauksesi ja mielipiteesi ovat tärkeitä. Kyselyn teettävät yhteistyössä Hämeenkyrön kunta ja Suomen Kasvukäytävä.

Kyselyä tehdään syys-lokakuun aikana kolmella eri tavalla:

  1. Osalle hämeenkyröläisistä on lähetetty kirje kotiin. Avaa kirje ja vastaa ohjeiden mukaisesti.
  2. Osalle soitetaan puhelimitse Taloustutkimuksen numeroista 09 4245 1290, 09 3158 0001 tai 040 940 1516, eli kun saat puhelun näistä numeroista voit osallistua tutkimukseen antamalla vastauksesi puhelimitse.
  3. Heille, joille ei lähetetä kirjettä eikä soiteta, annetaan mahdollisuus kertoa palautetta matkaketjukyselyyn verkkokyselyn kautta, johon pääsee tästä linkistä:

https://s2.taloustutkimus.fi/WebProd/Start/8300hameenkyro

Vastausaika: Toivomme, että vastaisit kyselyyn mahdollisimman pian, mutta viimeistään 5.10.2023 mennessä.

Kuinka kauan kyselyyn vastaaminen kestää: Vastaaminen vie keskimäärin noin 5-7 minuuttia.

Tietosuoja: Tutkimuksen toteuttaa Taloustutkimus Oy, puolueeton tutkimustoimisto, joka noudattaa Kansainvälisiä tutkimussääntöjä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisina eikä kenenkään vastaajan tietoja tarkastella yksittäisinä, vaan vastauksista laaditaan kokonaistilannetta kuvaavat taulukot. Lisätietoja Taloustutkimuksen tietosuojakäytännöistä: https://www.taloustutkimus.fi/etusivu/tietosuoja.html

Lisätietoa vastaamisesta Taloustutkimuksen kyselyihin yleensä löydät halutessasi täältä: https://www.taloustutkimus.fi/tutkimusvastaajille.html

Kiitos jo etukäteen tutkimusavustanne.

Hämeenkyrön kunta        
Suomen Kasvukäytävä
Taloustutkimus Oy