Ennakkoon voit äänestää 26.5.-8.6.2021

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 26.5. ja päättyy tiistaina 8.6. Ennakkoäänestysaika on poikkeuksellisesti 14 päivän mittainen. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.6.2021. Muistathan ottaa mukaan henkilöllisyystodistuksen (esim. passi, ajokortti tai henkilökortti).

Vaalijärjestelyjä on tehty koronapandemia huomioiden, jotta äänestäjän ei tarvitse pohtia koronapandemian takia, uskaltaako hän lähteä äänestämään. Äänestäjällä on vastuu noudattaa annettuja ohjeita.

Äänestyspaikoilla on voimassa maskisuositus, ja äänestäjä saa kasvomaskin tarvittaessa myös äänestyspaikalla. Lisäksi äänestäjän täytyy noudattaa turvavälejä niin vaalivirkailijoihin kuin muihin äänestäjiinkin. Käsidesiä on tarjolla. Äänestyspaikoilla ohjataan ja neuvotaan äänestäjiä.

  • Käytä kasvomaskia tai -visiiriä, jos siihen ei ole estettä.
  • Pidä turvaväli.
  • Käytä käsidesiä.
  • Seuraa vaalivirkailijoiden antamia ohjeita.
  • Jos sinulla on oireita, odota koronavirustestin tulosta ennen äänestämistä.
  • Jos olet tartuntatautilääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, älä tule ennakkoäänestyshuoneeseen. Odota karanteenin tai eristyksen päättymistä ennen kuin äänestät. Karanteenissa tai eristyksessä olevat voivat äänestää tietyin edellytyksin joko kotiäänestyksessä tai äänestyspaikan ulkotilassa vaalipäivänä, mutta asiasta kannattaa olla yhteydessä keskusvaalilautakuntaan.
  • Seuraa kotikuntasi tiedotteita kuntien verkkosivuilta.

Vaalitoimitsijat ovat saaneet koronaan liittyvää koulutusta, ja heidän kanssaan käydään tarkasti läpi koronaan liittyvät varotoimenpiteet. Vaalivirkailijoiden ja äänestäjien väliin tulevat pleksit suojaavat pisaroilta. Vaalivirkailijat huolehtivat myös suojautumisestaan.

Vaaleissa on mahdollisuus äänestää varsinaisten äänestyspaikkojen lisäksi kotiäänestyksenä. Lisäksi laitosäänestys on käytössä, kuten aiempina vuosinakin. Kotiäänestykseen oikeutettujen ilmoittautuminen päättyy tiistaina 1.6.2021 kello 16 (puhelimitse numeroon 050 303 7896).

Näissä vaaleissa tarvitaan kaikilta malttia sekä ohjeiden noudattamista. Äänestystapahtuma voi olla hiukan erityyppinen kuin aiemmin. Silti vaalien luotettava järjestäminen ja vaalisalaisuus ovat ne arvot, joita noudatetaan koronasta huolimatta.

Äänestyspaikkoina toimivat Kosken Syke (Kirkkokatu 4) ja Monitoimikeskus Sillan kirjaston lukusali (Kyrönsarventie 16). Äänestyspaikat ovat samoja niin ennakkoäänestyksessä kuin vaalipäivänä.

ke-pe 26.5.-28.5. kello 11-17

la-su 29.5.-30.5. kello 11-15

ma-pe 31.5.-4.6. kello 11-17

la-su 5.6.-6.6. kello 11-15

ma-ti 7.6.-8.6. kello 11-20